Ani Corvus

Ne hetket, kun asiakas työn valmistuttua haukkoo henkeä ihastuksesta ovat kullan arvoisia. Tatuoinnissa voi olla kantajalleen aivan mieletön voima. -Ani

Olen Ani, tatuoimista takana nyt sellaiset 11-12 vuotta. Elämässäni on kaikki hyvin kunhan saan asua lähellä luontoa, tarkkailla lintuja ja tehdä omaa taidettani. Tatuoimisen lisäksi teen kuvataidetta milloin milläkin menetelmällä. Aina opettelen jotain uutta.

Miten työskentelet tapahtumassa?

Näillä näkymin teen linocut-tatuointeja walk in-meiningillä.

Millaisia tatuointeja teet?

Kuvailisin töitäni ehkäpä unenomaisiksi luontotatuoinneiksi. Minua inspiroi suuresti satukirjat sekä tarinat. Rakastan ja ihailen luonnon kauneutta, sen täydellistä epätäydellisyyttä. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä. Haluan luoda ilahduttavia kuvia synkkinä aikoina.

Tärkeintä tatuoimisessa on tehdä asiakkaalle hänen näköisensä kuva minun mielikuvituksellani, joka ilahduttaa ja antaa voimaa vaikeina hetkinä. 

Ne hetket, kun asiakas työn valmistuttua haukkoo henkeä ihastuksesta ovat kullan arvoisia. Tatuoinnissa voi olla kantajalleen aivan mieletön voima. Niitä otetaan kunnioittamaan jonkun rakkaan, ehkä jo pois menneen muistoa tai kun on selvitty voittajana jostain vaikeasta elämänvaiheesta. On suuri kunnia saada olla mukana tällaisessa.

Mitä sulle muuten kuuluu?

Tällä hetkellä on meneillään sellainen "ympyrä sulkeutuu"-hetki kun olen päätynyt nyt valitsemaan kaikkein rakkaimmaksi tekniikakseni liidut, ne kun ovat väline joilla koko taiteilijan polkuni lähti käyntiin n. 10-vuotiaana. Nyt palasin taas niiden pariin vuosien tauon jälkeen ja ai että on mukavaa! 

Mitä odotat tapahtumalta?

Tapahtumalta odotan kivoja tyyppejä ja hyvää meininkiä! Siitä tosin ei ole epäilystäkään etteikö tämä toteutuisi, ainakin viime vuoden perusteella! 

Previous
Previous

Janne Vartio

Next
Next

Leku